Heti alkuun rehellisesti. Aikuisviihdelehdet tuntuvat pieneltä asialta, mutta niiden ympärille mahtuu hämmästyttävän iso pala Suomen lähihistoriaa. Kun sanon sanaa Aikuisviihdelehdet, sinun mieleen voi nousta kioskin takanurkka, muovikääre ja K-18 tarra. Minulle nousee lisäksi kuva tavasta, jolla suomalaiset ovat vuosikymmeniä opetelleet puhumaan häpeästä, halusta, moraalista ja sananvapaudesta ilman että kukaan sanoo ääneen sanaa seksi ensimmäisessä lauseessa.

Miksi?

Ennen nettiä aikuisviihde oli paperia. Paperi on painavaa, näkyvää ja kulkee reittiä, jonka voi keskeyttää. Siksi varhaiset pornolehdet eivät olleet vain sisältöä, ne olivat logistiikkaa ja oikeutta levittää. Suomessa aikuisille tarkoitettu eroottinen materiaali liikkui pitkään ristiriitaisessa raossa. Rikoslaki suojeli moraalia, mutta käytännön arki kehitti epävirallisia sääntöjä. Kioskeissa kansikuvat peitettiin, lehtiä pidettiin sermin takana, joissakin kaupungeissa sovittiin että ehjät muovikääreet ovat myynnin ehto. Tästä syntyi suomalainen aikuisviihdelehtien etiketti, hiljainen sopimus, jonka kaikki tunsivat mutta jota kukaan ei kirjoittanut auki.

Olin itse se tyyppi, joka teini-ikäisenä ei uskaltanut ostaa, mutta luki pyhästi kiellettyä hattuhyllyn yläpuolella. Kerran löysin kirpputorilta vanhoja numeroita, joista joku oli saksinut kuvat pois ja jättänyt jäljelle vain lukijakirjeet ja kulttuuripalstan. Yllätyin. Puuttuvat sivut tyyntelivät mielikuvitusta, mutta jäljellä olleet tekstit kertoivat enemmän ajasta kuin olisin uskonut. Neuvova sävy. Puolustelu. Pikkuilmoituksia, joissa luvattiin toimitus ruskeassa kirjekuoressa. Jotenkin ne tuntuivat enemmän suomalaiselta sielunmaisemalta kuin mikään kuvitus.

Suomen pornolehtien tarina alkaa kuitenkin ennen minua. Ensin tulivat niin sanotut miestenlehdet, joissa oli sekoitus huumoria, kepeitä juttuja, reportaaseja ja alastomuutta. Nimistä moni tunnistaa yhä Jallun, Kallen ja Raton. Osa oli pehmeää erotiikkaa. Osa venytti rajoja niin pitkälle kuin painotalo ja Lehtipiste suostuivat. Mielenkiintoista on, että samaan aikaan yleisön tekopyhyys ja uteliaisuus kävivät käsikynkkää. Tilastot kertoivat, että painosmäärät kasvoivat, mutta kukaan ei muka ostanut. Silti kioskit pyörittivät hyllyä niin, että tuoreimman numeron selkämys näkyi juuri ja juuri.

Sitten iski pohjoismainen murros 1970-luvulla. Tanska vapautti pornonsa jo vuosikymmenen lopussa, Ruotsissa rima laski nopeasti, ja Suomi jäi eräänlaiseen käytävään. Tuonti lisääntyi. Oikeudenkäyntejä sateli siellä täällä. Usein ratkaisu perustui siihen, katsottiinko materiaali pornografiseksi vai eroottiseksi taiteeksi vai tiedoksi. Eikä päätös ollut yhtenäinen. Aikuisviihdelehdet käytännössä opettivat viranomaisia ja myyjiä samaan aikaan. Kun videokasetit tulivat 1980-luvulla, valvonta kohdistui liikkuvaan kuvaan, ja paperi jäi hiukan syrjään. Mutta ei hävinnyt. Paperi oli upouuden häpeänvastaisen internetin esinäytös.

Yksi yllättävä käänne. Tapasin vuosia myöhemmin entisen kioskikauppiaan, joka kertoi, että kesällä mökkikauden alkaessa myyntipiikki ei osunut terassioppaisiin tai kalastuslehtiin vaan nimenomaan aikuisviihdelehtiin. Perustelu oli tyly ja käytännöllinen. Maaseudulla ei ollut anonyymeja aikuisviihdeliikkeitä, eikä kukaan halunnut kirjautua mihinkään palveluun. Paperi oli hiljainen, käteinen piti salaisuuden, ja muovikääre esti selaamisen. Suomi on välillä juuri tätä. Ei puhetta, vain ele.

Triviatieto, joka aina yllättää. On olemassa suomalainen miestenlehti, jonka nimi tuli tasavallan presidentin lempinimestä. Urkki. Se ei ollut puhdas pornolehti vaan satiiria, reportaaseja ja pin-up hengessä toteutettuja kuvia, mutta pelkkä nimi kertoo, miten syvälle ilmiö ui valtakulttuuriin. Jos presidentin kutsumanimeä uskallettiin kierrättää kioskihuumorissa, ilmapiirissä oli särö, josta mahtui kulkemaan paljon muutakin kuin poseerauskuva.

Aikuisviihdelehdet vaikuttivat myös konkreettisiin käytäntöihin. K-18 merkinnät vakiintuivat. Kansikuvien sensurointi tähtitarroilla tai rajauksilla oli oma taiteenlajinsa. Osa toimituksista palkkasi neuvontapalstoille oikeita asiantuntijoita. Seksuaalineuvonnasta tuli ensimmäinen paikka, jossa moni suomalainen näki sanat klamydia, kondomi ja suostumus painetussa, arkisessa ympäristössä ilman lääketieteellistä etäännytystä. On helppo sanoa, että pornolehti on vain pornolehti, mutta jos katsoo, mitä sillä ohitettiin, huomaa toisen kerroksen. Lehti teki tilaa tiedolle, joka ei mahtunut koulun biologian tuntiin.

Internet muutti kaiken 2000-luvulla. Kun sisältö siirtyi ruutuun, kioskihylly kutistui. Printti ei kadonnut silti kokonaan, se vain erikoistui. Pienkustantajat pitivät kiinni yleisöstä, joka halusi nimenomaan paperia. Tämä ei ole pelkkä nostalgialiike. Paperilla on ominaisuuksia, joita biteillä ei ole. Materiaalinen häveliäisyys. Ajallisuus. Keräiltävä selkämys. Ja kyyninenkin ulottuvuus. Printti opettaa hinnoittelua. Ilmainen netissä on usein kalliimpaa yksityisyydelle.

Entä hakukoneet, optimointi ja tämä teksti. Jos etsit Aikuisviihdelehdet tai kirjoitat haun pornolehtien historiasta Suomessa, törmäät helposti myytteihin. Yksi niistä on, että kaikki oli ennen villimpää ja nyt kaikki on vapaampaa. Ei pidä paikkaansa. Valvonta on vaihtanut muotoa. Ennen raja kulki kioskin sermissä. Nyt se kulkee maksuseinissä, algoritmeissa ja ikävarmennuksissa. Toisessa päässä näkyvyys on laajempi, toisessa yksilön kontrolli heikompi. Historialla on tapana toistaa sama kysymys eri vaatteissa. Kuka päättää, mitä saa myydä ja missä, kenen nähtävillä ja millä ehdoin.

Kysy minulta, mikä on muuttunut eniten. Vastaan, että häpeän kieli. Se on pehmennyt, mutta ei kadonnut. Ennen sanottiin, ettei tällaista tarvitsisi olla olemassa. Nyt sanotaan, ettei tätä tarvitse näyttää kaikille. Sävy on toinen, logiikka sama. Aikuisviihdelehdet näyttivät meille, että yksityisyydellä ja sensuurilla on outo suhde. Ne kasvavat usein samassa maassa.

Ja yksi oma pieni loppumerkintä ilman mahtipontista kaarta. Kun seuraavan kerran kävelet ohi kioskin, katso tyhjää hyllyväliä, jossa ennen oli sinetöityjä kansia. Tyhjyys on osa tarinaa sekin. Se kertoo, miten kauas paperi jaksoi kantaa aiheen, josta me puhumme yhä mieluiten kiertoteitse.